Liikkuminen

Kaupunkiseudulla voi liikkua kätevästi yhdistämällä eri kulkuvälineitä, kun liikkumispalvelut kehittyvät ja monipuolistuvat.

Ratikka, lähijuna Nokian ja Lempäälän suuntiin ja taajamajuna Orivedelle sekä nopeat bussien runkolinjat ja muut bussit muodostavat lähivuosikymmeninä joukkoliikenneverkoston.

Esimerkki: Hallilassa asuva voi halutessaan ajoittaa matkansa harvemmin omalla alueella liikkuvan bussin aikatauluun. Vaihtoehtoisesti hän voi polkaista parin kilometrin päähän Hervannan valtaväylän varteen, josta pääsee heti matkaan ratikalla.

Sujuvat vaihdot solmupisteissä

Kulkuvälineen vaihto sujuu erityisen hyvin solmupisteissä. Solmupisteissä on myös muita palveluita, joten matkalla voi helposti poiketa hetkeksi asioille.

Liityntäpysäköinnin avulla kaupunkiseudun hyvät joukkoliikennepalvelut ovat myös kauempaa saapuvien käytettävissä. Asemille ja pysäkeille lisätään myös pyöräpysäköintiä.

Esimerkki: Hämeenkyröstä voi autoilla Lielahteen ja jatkaa sieltä matkaa ratikalla keskustaan. Kotimatkalla on kätevä hyödyntää Lielahden palveluita.

Suurenna kartta

Ripeästi ratikalla

Esteetön ratikka tarjoaa tasa-arvoiset liikkumismahdollisuudet eri-ikäisille, myös lastenvaunujen kanssa tai pyörätuolilla liikkuville.

Tiheä vuoroväli ja täsmällisyys helpottaa vaihtamista ja liikkumista itselle sopivaan aikaan. Ensimmäinen ratikkalinja Hervannasta Tampereen keskustaan voi toteutua jo lähivuosina.

Verkostoa täydennetään vaiheittain ensin Lentävänniemeen, Taysin kautta Koilliskeskukseen ja Hatanpäälle ja edelleen Pirkkalaan ja myöhemmin myös Ylöjärvelle.

Joutuisasti junalla

Juna on Nokialta ja Lempäälästä nopein yhteys Tampereelle. Kaukojunien lisäksi kehitetään myös lähijunaliikennettä. Tavoitteena junayhteys kerran tunnissa molempiin suuntiin.

Lähijunat pysähtyvät myös uusilla seisakkeilla, joista ensimmäiset toteutuvat Tesomalle ja Sääksjärvelle. Asemien ja seisakkeiden ympärillä kehitetään asumista, palveluita ja työpaikkoja sekä liityntäpysäköintiä.

Oriveden suunnassa taajamajunaliikennettä kehitetään työmatkaliikkumisen tarpeisiin ja yhteytenä seutukeskuksen palveluihin.

Bussit täydentävät kokonaisuutta

Vilkkailla reiteillä liikkuvat bussit tarjoavat nopeat, tiheävuoroiset yhteydet aluekeskusten välillä.

Kehäbussit Ylöjärveltä Pirkkalan kautta Koilliskeskukseen tai Nokialta Tarastenjärvelle tarjoavat vaihdottomia yhteyksiä kehän suuntaiseen liikkumiseen.

Muut bussilinjat muodostavat hyvät yhteydet asuinalueilta keskustoihin ja solmupisteisiin.

Esimerkki: Kangasalan Lentolasta pääsee Hervantaan tunnin välein suoralla kehäbussilla. Vaihdollisia matkoja puolestaan on tarjolla noin 10 minuutin välein. Matka alkaisi runkobussilla, josta Vuohenojalla vaihdetaan Hervantaan kulkevaan ratikkaan.

Oleskelu ja kävely kuuluu keskuksiin

Keskuksia kehitetään kävelypainotteisesti eli parannetaan kävelyn mahdollisuuksia ja ympäristön viihtyisyyttä. Leveillä ja tasaisilla jalkakäytävillä liikkuminen on helppoa myös lastenvaunujen tai rollaattorin kanssa.

Alhaiset nopeusrajoitukset lisäävät turvallisuutta ja vähentävät melua. Nopea pyöräily ohjataan erilleen kävelystä. Pysäköinti siirretään maan alle tai pysäköintitaloihin, joista pääsee kuivin jaloin suoraan palveluihin.

Pyörällä ympäri vuoden

Pyöräilyreittejä asuinalueilta keskuksiin parannetaan. Korkeatasoiset ja myös talvella hyvin hoidetut seudulliset pääpyöräreitit aluekeskuksien välillä mahdollistavat ympärivuotisen pyöräilyn pidemmilläkin matkoilla.

Vilkkaimmissa kohdissa pyöräily erotetaan jalankulusta. Pyöräpysäköintiä kehitetään keskuksissa, solmupisteissä ja pysäkeillä.

Suurenna kartta

Tiehankkeilla sujuvuutta ja turvallisuutta

Tampereen seudun kautta kulkevan valtakunnallisen tieliikenteen sujuvuudesta ja turvallisuudesta huolehditaan jatkossakin. Uudet yhteydet ja nykyisten väylien kehittäminen parantaa myös seudun sisäisiä yhteyksiä ja mahdollistaa maankäytön kehittymisen.

Lamminrahkan eritasoliittymä, Hämeenkyrön ohitustie ja Suinulan ohituskaistat ovat ensimmäisiä kehittämiskohteita.

2-kehä ja vt:n 3 uusi linjaus Marjamäki-Kulju-Pirkkala mahdollistavat läntisen alueen työpaikkakeskittymän toteuttamisen.